Katson ikkunasta ulos, ilma on erittäin kostean ja viileän näköinen. Taivas on tasaisen harmaa ja eleetön. Puut huojuvat latvoistaan varovasti pienen tuulenvireen ansiosta ja samalla vajoan omiin ajatuksiini yhä syvemmälle.
Ummistan silmäni kiinni ja muistelen miten vasta syntynyt esikoiseni annetaan minun rintojen päälle makaamaan. Se tunne, kun on saanut aikaan jotain niin ihmeellistä, pientä ja ihanaa.
Avaan silmäni ja hymyilen, olen kokenut sen nyt kolme kertaa. Minulla on kolme maailman suloisinta lasta. Vanhin täyttää syksyllä jo neljä vuotta. Niin se aika menee nopeasti. Lapsien myötä aika suorastaan lentää siivillä. Keskimmäinen lapsi on pian puolitoista vuotta ja nuorimmainen syntyi kaksi viikkoa ja kaksi päivää sitten. Tuntuu tosin, että se kaikki tapahtui vasta eilen.
Silmäkulmaani alkaa muodostua suolainen vesipatsas, joka pian vierii poskea pitkin kauniina pienenä purona alas aina rinnuksille. Mitä tekisinkään ilman rakasta pientä perhettäni? Olen hyvin onnekas nainen, äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti